Pätkäpaastoa pätkissä osa 2/4 – Aamupalan tärkeys

(6 min)

Tervetuloa jatkamaan kanssani Pätkäpaastoa pätkissä-sarjaa. Katsotaan yhdessä, mihin polku vie.

Tervetuloa Pätkäpaastoa pätkissä-sarjan toiseen osaan, jossa käydään läpi aamupalaa päivän tärkeimpänä ateriana, sekä vinkkejä pätkäpaaston aloittamiselle, mikäli haluaa itse antaa sille mahdollisuuden. Ellet ole lukenut ensimmäistä osaa, niin pääset siihen tästä. Ensimmäisessä osassa käytiin läpi mitä pätkäpaasto itseasiassa on, sekä painonhallintaan liittyviä asioita.

Aloitetaan!

Aamupala on päivän tärkein ateria

Pienestä saakka olemme oppineet, että aamupala on päivän tärkein ateria. Kun kaupassa kävelee murohyllyjen ohi, löytää lähteen kyseiselle ajattelutavalle. ”Aamupala on täkein ateria” iskostui ihmisten ajatteluun 1800-luvulla James Caleb Jacksonin ja John Harvey Kelloggin myötä. Miksi? Sillä nämä Seitsemännen Päivän Adventtikirkon jäsenet olivat tehneet uuden keksinnön: aamupalamurot. Vaikka syy maissihiutaleiden keksimiseen ja suositteluun aamupalaksi oli ensisijaisesti uskonnollinen, ei se estänyt markkinointikonetta jylläämästä. Ihmisten oli saatava tietoonsa, että murojen syönti aamuisin todellakin kannattaa. Lääkäreille läheteltiin papereita allekirjoitettavaksi, jotta heidän väittämät saisivat uskottavuutta. Lue lisää aiheesta täältä ja täältä. Kellogg on muuten varsin mielenkiintoinen henkilö, suosittelenkin lukemaan hänestä Wikipediasta. Minä en ole vielä ainakaan näköä menettänyt.

Aah, lapsuuden muistoja. Coco popsilla päivä alkuun. Äiti pelkäsi, että Elviksen henki on ottanut vallan, kun jalat alkoivat tanssahdella samaan malliin. Suloista lauluääntä sokeripommi ei valitettavasti tuonut.

Katsotaan hieman argumentteja, jotka puoltavat aamupalaa tärkeimpänä ateriana.

  • Koska uni on aktiivista aikaa, vaatii se energiaa. Yön aikana olemme paastonneet ja käyttäneet energiaa palautumiseen, eli aamulla tulee täyttää energiavarastoja. Näin päivä lähtee käyntiin. Jotkut lähteet sanovat, että kunhan syö jotain, niin se on hyvä (esim. tämä) Tästä olen eri mieltä, eli en usko, että suklaa-kroissantti optimoi päivää. Ravitseva aamupala taas varmasti antaa hyvin energiaa päivälle.
  • Painonhallinnan kannalta on hyvä syödä aamupala, sillä se vähentää napostelua ja parantaa keskittymiskykyä. Omasta mielestäni argumentti on hieman laiska, sillä uskon että riittävät ja ravitsevat ateriat vähentävät napostelua, ei niinkään juuri aamupala. Keskittymiskyky varmasti paranee, mikäli huutava nälkä estää keskittymisen muihin asioihin. Tosin, paastoamisen on myöskin todettu vilkastavan fokusta. Varmasti henkilökohtaista. Aiheesta lisää Pätkäpaastoa pätkissä-sarjan kolmannessa osassa.
  • “Eat breakfast like a king, lunch like a prince and dinner like a pauper”. Ravitsemusterapeutti Adelle Davisin 60-luvulla hitiksi muodostunut lausahdus viittaa siihen, että koska energiaa kulutetaan päivän aikana, tulee päivä aloittaa isolla aterialla ja sitten hiljalleen pienentää sitä. Usein pelätään illalla syömistä, koska ajatellaan ettei sitä kuluteta enää. Mutta niin kuin sarjan ensimmäisessä osiossa mainitsin, niin keho tarvitsee energiaa yöllä palautumiseen. Isompien annoksien syömistä iltaisin ei tarvitse pelätä painonhallinnankannalta.

Siinä lyhyesti muutama argumentti, jotka puoltavat aamulpalaa tärkeimpänä ateriana. Tässä taas vasta-argumennteja:

  • Ihmisen evoluutio on pitänyt huolen siitä, että pärjäämme ilman aamupalaa. Pystymme olemaan pitkiäkin aikoja syömättä. Itseasiassa, paljon hyviä asioita tapahtuu kehossamme paaston aikana.
  • Tietyt tutkimukset ovat osoittaneet, että aamupalan poisjättäminen olisi parempi vaihtoehto terveyden kannalta. Toiset taas osoittaneet, että hyvä ja ravitseva aamupala todellakin on meille terveellistä. Aiheeseen voi hieman perehtyä mm. tämän artikkelin kautta. Itse uskon, että aamupala voi ehdottomasti olla joillekin päivän tärkein ateria, jos se on järkevä ja ravitseva.
  • Historiallisesta näkökulmasta ruoka on vasta viime aikoina ollut todella helposti saatavissa. Metsästäjä-keräilijä esi-isämme söivät silloin kun ruokaa oli. Ja aamuisin ei aina ollut ruokaa. Silloin aamupalaa ei pidetty tärkeimpänä ateriana.
  • Mitä syöt aamupalaksi vaikuttaa paljon siihen, onko ateria tärkeä vai ei. Mikäli syöt kroissantin aamupalaksi, ei se hirveän tärkeältä ja ravitsevalta kuulosta.

Itse en sen kummemmin aikaisemmin kyseenalaistanut aamupalan tärkeyttä. Ajattelin, että pakkohan sen on olla, kun kaikki niin sanovat. Itselleni oli aikaisemmin tärkeää, että syö edes jotain. Yleensä söin vähän leipää. Nykyään ajattelen, ettei aamupala itsessään ole mikään maaginen asia. Maagisuus tulee pikemmin siitä, mitä suuhunsa laittaa. Ja maagisuus on henkilökohtaista. Joillekin ihmisille sopii erinomaisesti, ettei aamupalaa syö, tai että syö sen myöhemmin. Toisilla taas päivä ei sitten lähde mitenkään käyntiin, jos aamupala jää välistä. Pohdi omia energiatasoja, mikä tukee sinun optimaalista terveyttä parhaiten?

Haluan antaa pätkäpaastolle mahdollisuuden

Mielestäni on helpompaa hyväksyä ajatus paastoamisesta, kun sisäistää, että ruokaa ei tarvitse ihan jatkuvasti. Suurin yksittäinen asia, joka puolsi pätkäpaaston kokeilemista, oli ymmärryksen laajentuminen aamupalaan liittyen. Kun ymmärsin, että minun ei ollut pakko syödä aamupalaa, vaan pärjäsin jopa paremmin ilman sitä, niin päätin kokeilla asiaa. Seuraavaksi käyn läpi vinkkejä, kokemuksia ja ajatuksia, joista toivon mukaan on sinulle hyötyä, jos haluat itse kokeilla pätkäpaastoa.

Varmista ensin soveltuuko aihe sinulle. Paastoamista tai pätkäpaastoamista ei suositella:

  • Vanhuksille
  • Alle 18-vuotiaille
  • Raskaana oleville
  • Imettäville äideille
  • Jos on ollut, tai on syömishäiriö
  • Vakavasti uupuneille
  • Jos on jonkinlainen lääkitys, joka vaatii säännöllistä syömistä

Mikäli et kuulu mihinkään yllämainittuun kategoriaan, ja haluat antaa pätkäpaastolle mahdollisuuden, niin hyväksy pelisäännöt. Paastoaminen tarkoittaa todellakin paastoamista. Eli pienetkin välipalat, pullat ja patukat, rikkovat paaston. Kuulin kerran kaverista, joka ”paastosi” päivät. Todellisuudessa sankari jätti lounaan väliin, mutta korvasi sen munkilla. Väärin. Toinen maestro ”paastosi 5 päivää putkeen”. Kyselin, että oliko rankkaa, niin kertoi menevän yllättävän helposti, sillä hän söi nälkään hedelmiä. Taas kerran väärin. Kyse ei kummassakaan tapauksessa ollut paastoamisesta. Älä itse syö mitään paaston aikana, vaan paastoa oikeasti. Sen puoleen paaston aikana saa juoda:

  • vettä
  • mustaa kahvia
  • teetä

Jotkut lähteet sanovat, että pienen tilkan maitoa voi laittaa kahviin, mutta itse suoritan kahvin juomisen mustana. Kahvi on hyvä apu paastolle, sillä se vie näläntunnetta pois, ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Vettä kannattaa paaston aikana juoda riittävästi. Hyvä nesteytys auttaa näläntunteeseen, ja myöskin parantaa vireyttä. Varsinkin aamut on hyvä aloittaa veden juonnilla nestehukan takia. Samalla kannattaa välttää kahvin juontia heti ensimmäiseksi, sillä kehon kortisolitasot ovat korkealla auttaakseen heräämistä, mutta ne eivät laske samalla tavalla, mikäli kiskot välittömästi sängystä noustuasi.

Pätkiksen matka jatkuu. Kuva Jaakko Kahilaniemi.

Valitse myös sinulle sopivin pätkäpaastoamisen muoto. Kokeile, mikä aikaikkuna sopii sinulle parhaiten. Jätätkö aamupalan pois? Syötkö ensimmäisen kerran klo 11, 12 vai vasta 15? Teetkö pätkäpaastoa joka päivä, vai muutaman kerran viikossa? Kerroin edellisessä kirjoituksessani, että 16:8 on ehkä helpoin ja yleisin tapa. Itselläni on tämä ollut käytössä muutaman vuoden, ja käytännössä tarkoittaa että:

  • jätän aamupalan väliin, juon vettä ja kahvia
  • syön lounaan 11-12 aikoihin (hieman vaihtelee töiden takia)
  • syön mahdollisesti välipalan 15-17 aikoihin (yleensä en)
  • syön illallisen 19-20 aikoihin

Huomioi tosiaan, että aikaikkunani on 8 tuntia, mutta sen ajoitus vaihtelee hieman. Vinkkini on, että älä ole itsellesi liian ankara ajan suhteen. Se voi tehdä elämästä turhan vaikean, ja itse halusin pätkäpaaston myötä helpottaa ja yksinkertaistaa syömistä.

Ja yleensä syön vain kaksi ateriaa päivässä, ja tämä toimii minulle erinomaisesti. Itse syön todella isoja aterioita. Lounasravintoloissa välillä jopa hävettää hiippailla linjastolta, kun lautaselle on muodostunut sellainen vuori ruokaa, että Veikka Gustafsson saapuu paikalle suorittamaan uutta valloitusta. Siksi minulle riittää kaksi ateriaa päivässä. Jos ei pysty kerralla syömään paljon, tai ei halua sitä tehdä, niin kannattaa varmasti syödä useampi ateria. Mutta useita aterioita ei kannata syödä sen takia, että ”pitää aineenvaihdunnan käynnissä”, sillä ateriatiheys ei merkittävästi vaikuta painonpudotukseen. Mutta jos se sopii sinulle paremmin, tee se.

Pätkäpaastoa pätkissä-sarjan ensimmäisessä osassa mainitsin, että painonhallinnassa ei mikään yksittäinen temppu tee ihmeitä. Joten yhdistin pätkäpaastoamisen vähähiilihydraattiseen dieettiin. Ja tämän takia pystyn syömään lounaalla paljon ilman pahaa ruokakoomaa. Muutamia vuosia sitten söin paljon hiilareita lounaalla, ja silloin kyllä pilkin aina hetken lounaan jälkeen. Mutta kokeile, mikä toimii sinulle. Kannattaa siis pohtia, minkä takia haluaa pätkäpaastoa kokeilla. Jos kyse on painonhallinnasta, tai haluaa jopa tiputtaa painoa, niin suosittelen sinuakin yhdistämään pätkäpaaston dieettiin, tai/ja sitten pitää huolen siitä kuinka paljon syö.

Huomioi, että kestää hetken tottua paastoamiseen. Jos on tottunut syömään aamupalaa, niin tietenkin kroppa on ihmeissään, kun se jää välistä. Joillakin voi mennä päiviä, toisilla viikkoja, ennen kuin tottuu uuteen tapaan. Liian helposti ei kannata antaa periksi. Mikäli tottumisen kanssa on ongelmia, suosittelen pitämään itsensä suhteellisen kiireisenä. Itse suunnittelen aamupäivälle päivän tärkeimmät työt, ja keskityn niihin. Näin ei ajatukset pyöri jatkuvasti ruuassa. Ja älä unohda vinkkejä veden, kahvin tai teen juomisesta! Suosittelen myös seuraamaan tuloksia, sillä se antaa mukavasti motivaatiota.

Älä ole itsellesi liian ankara. Sosiaalisia tapahtumista ei jatkuvasti kannata kieltäytyä sen takia, että aikaikkuna on umpeutunut. Älä pidä liian tiukasti kiinni siitä, syötkö joka päivä esim. klo 11 tai 12. Jos aikaikkuna hieman vaihtelee, niin tämä ei maailmaa kaada. Itse herkuttelen noin kerran viikossa. Herkuttelu palauttaa hetkeksi, ja antaa myöskin uutta energiaa pätkäpaaston jatkamiselle (varsinkin jos on dieetti päällä samalla).


Tähän päättyy sarjan toinen osa. Toivottavasti herätti ajatuksia, ja sait vinkkejä pätkäpaaston kokeilemiseen. Seuraavalla kerralla tarkastellaan pätkäpaastoamisen hyötyjä, niin painonpudotukseen liittyen, kuin muutenkin.

Jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa:

Seuraa minua Instagramissa: kevness100

2 Comments on “Pätkäpaastoa pätkissä osa 2/4 – Aamupalan tärkeys”

  1. Hej Kevin!

    Mahtava blogi! Olen ihan innostunut aloittamaan kokeilemaan pätkäpaastomista. Itse asiassa olen jo aloittanut, ja sun blogit auttavat minut tekemään sitä oikealla tavalla.

    Mainitsit että itse syöt usein kaksi kertaa päivässä, todella isoja annoksia. Ja jos ei pystyy tekemään sitä niin ehkä kannattais syödä useampia ateriaa.

    Miksi pitäis syödä isoja annoksia kaksi kertaa päivässä? Onko huono jos syödään normaali kokoisii annoksia vaan kaksi kertaa päivässä?

    • Moi Oscar!

      Sen takia suosittelen isoja annoksia, että saa riittävästi energiaa. Jos syö vain kaksi kertaa päivässä, ja annokset ovat muuten “normaaliakokoa”, niin riskinä että saat aivan liian vähän energiaa, ja tämä kostautuu jossain vaiheessa (esim. huono olo, huonot energiatasot, mässäilee ruokaa liikaa).

      Ja kiitos kommentista, hienoa kuulla että kokeilet pätkäpaastoa ja että olet saanut vinkkejä kirjoituksistani!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *